Kaikuja WBHC 2023:sta

6.10.2023

Ohessa on saksalaisen jousiammuntalehden ”TRADITIONELL BOGENSCHIESSEN” tavattoman
lämminhenkinen raportti kisoistamme. Juttu on pääartikkelina viisine sivuineen lehden elokuun numerossa.
Lehden etusivulla on hieno kuva kahdesta ampujasta ampumassa keskiyöllä, auringonpaisteessa tietenkin.
Kemijoen laaksoon avautuva upea maisema vahvistaa käsityksemme, että sloganimme ”Once in Lifetime”
on ollut todella onnistunut. Ihmiset saivat kokea jotakin ainutlaatuista!


Lehti on otsikoinut kisamme ”WBHC in Finnland: Im Licht der Mitternachtssonne”. Kisojen ajankohta pian
juhannuksen jälkeen omine haasteineen oli onnistunut. Ounasvaara sijaitsee hieman Napapiirin alapuolella,
minkä takia keskiyön aurinko on selkeästi nähtävissä vain noin viikon ajan. Ei ollut sattumaa, että kisamme
olivat juuri silloin. Melkein joka yö aurinko paistoi taivaalta ja ihmiset pääsivät todistamaan tuon maagisen
hetken, ainakin -tämän Kerran elämässään.


Kisan järjestäjän näkökulmasta artikkeli on tavattoman mieluista luettavaa. Tuntuu hienolta ajatella, että
tämä vuosia valmisteltu kisa onnistui paremmin kuin ehkä itse osasimme odottaa.
Lehdessä on paljon muutakin mielenkiintoista luettavaa, esimerkiksi 3D- ammuntaa Oulussa.
Mukavia lukuhetkiä kaikille, saksan kielellä…

Kisajärjestäjien puolesta

Jarkko Lehtinen
Kilpailunjohtaja,
FFAA:n delegaatti